Suomen Ateena vai Suomen Chicago

Jyväskylä, Suomen Chicago vai Suomen Ateena

Jyväskylä on ollut otsikoissa kaupunginjohtajan erorahaskandaalin ja musiikkitalokiistojen takia vuosia. Nyt se nousee otsikoihin, kun se vaatii kotimaisen kirjallisuuden opetusvirkaan valittavalta kokemusta kirjallisuuden opettamisesta englanniksi. Onko totta, että jopa opetusnäyte on englanninkielinen?

Nyt kun yliopistojen aloituspaikkoja karsitaan, kannattaa kansallisen edun vuoksi keskittää voimavarat siihen mikä palvelee Suomea parhaiten. Ansarikukkaset joutavat pois akateemisesta taimitarhasta. Kylliksi tukea sille, mikä palvelee koko yhteiskuntaa. Nyt on aika perustaa Jyväskylän yliopistoon Suomen kirjallisuuden oppiaine, jota sinne on vaadittu julkisuudessa jo vuosia. Aikoinaan sinne saatiin arvokkaan yhteistyön voimin kirjallisuuden oppiaineen kotimainen linja, mutta mitä linjalle nyt kuulunee.

Kaikissa muissa Euroopan maissa arvostetaan omaa kieltä, kirjallisuutta ja kulttuuria, niin Englannissa kuin Venäjällä. Meillä ei ole varaa polkea niitä lokaan. Olemme menneille ja tuleville polville velkaa sen, että yliopistoissa on Suomen kirjallisuuden erikoistuntijoita. Alan asiantuntijoiksi tullaan vain opiskelemalla ja tutkimalla sitä. Jyväskylän yliopistossa on edelleen Suomen kirjallisuuteen erikoistuneita ja tällä alalla pätevöityneitä ”huippuosaajia”, joka on jyväskyläläinen termi.

Yliopistolle Suomen kirjallisuuden puolesta luovutetun kansalaisadressin allekirjoitti opiskelijoiden ja kaupunkilaisten lisäksi mm. Paavo Haavikko. Nimensä olisivat vetäneet myös alle kouluikäiset ja näiden lisäksi myös Maunu Tavast, Mikael Agricola, J.V. Snellman, Minna Canth ja Martti Korpilahti, jos he eivät olisi estyneitä.

Legendaarinen jyväskyläläinen pakinoitsija Joel kirjoitti lehdessä ja pakinakirjassaan, että kaikkein parhaimmat karkotetaan Jyväskylästä. Niin kävi myös Suomalaisuuden Liiton perustajalle Johannes Linnankoskelle, joka pettyi jyväskyläläisten ahdasmielisyyteen ja nurkkakuntaisuuteen.

Suomi on aina on puolustanut kieltään ja kirjallisuuttaan ”aattein, miekoin, miettehin”. Niin teemme nytkin. Nouskoon kansanliike näiden asioiden puolesta. Kirjallisuus on sanataidetta, eikä sitä voi syvällisesti ymmärtää, opettaa eikä tutkia ilman kyseisen kielen hallintaa. Palattakoon Jyväskylässä 1800-luvulle, sillä se on askel eteenpäin: silloin kaupungista tehtiin suomenkielisen oppi- ja kirjasivistyksen tukikohta.

Annettakoon siis viimeinen sana 1800-luvun suurmiehelle J.V. Snellmanille. Hän kirjoitti Saima-lehdessä artikkelissaan ”Yliopiston maine” 1846: ”Mutta jos tämä myönnetään, on myös kohtuullista tunnustaa, että painostavat olosuhteet estävät maamme yliopistoa toimimasta vähänkään huomattavassa määrässä tieteen ja kansakunnan yleisen sivistyksen välittäjinä. Olemme koettaneet osoittaa, että se voi tapahtua ainoastaan kansalliskirjallisuuden avulla. Mutta semmoista, kuten usein on todistettu, ei nykyisissä oloissa voi Suomessa olla.”