perjantai 15. elokuuta 2008

Lehdistötiedote Keski-Suomen kirjallisuus

Esittelyjä keskisuomalaisista kirjailijoista –sivut on avattu yleiseen käyttöön

Internet-sivustossa esitellään keskisuomalaisia kirjailijoita. Se on syntynyt Keski-Suomen maakuntakirjaston ja Jyväskylän yliopiston yhteistyönä. Artikkelit esittelevät keskeisiä kirjailijoita selkeästi ja tarjoavat aiheeseen tuoreen näkökulman. Uudet sivut on liitetty jo tätä ennen luotuun Keskisuomalaisia kirjailijoita –tiedostoon.

Sivuilta löytyvät esittelyt esimerkiksi Einari Vuorelasta, Jukka Kompasta ja Keijo Virtasesta. Mukana on tietoja ja tulkintoja, jotka eivät ole tätä ennen ilmestyneet kirjallisuudessa eivätkä verkossa.

Artikkelit on kirjoitettu Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden oppiaineen Keski-Suomi –hankkeen piirissä. Dosentti Katriina Kajanneksen aloittamassa hankkeessa on ollut seminaareja sekä luento- ja harjoituskursseja, joiden tuloksena on mm. teos Keskisuomalaisia nykykirjailijoita (BTJ Kirjastopalvelu 2004).

Kirjastosta hankkeessa toimii maakuntaosaston johtaja Hanna Martikainen, joka on ollut aktiivisesti yhteistyössä kirjallisuuden oppiaineen kanssa. Hän on myös digitoinut aineiston. Yhteistyötä on tarkoitus jatkaa.

Aineistoa Keski-Suomen kirjailijoista on osoitteessa

Ei kommentteja: