Puhuja oli oikeassa. Tiedän sen tänään, kun on vuosia Jennyn siirtymisestä tuonilmaisiin ja vuosikymmeniä hänen ainutlaatuisista luennoistaan. Se mikä on suurinta, ei kuole.
Rakastetuin opettaja
Järjestämässäni muistoseminaarissa puhui myös Kirjallisuuden laitoksen silloinen johtaja Pekka Lilja. Pekalla oli tapana kertoa syksyisin oppiaineen tiedotustilaisuudessa, että hänellä ja Jennylla ei ole samasta sukunimestä huolimatta mitään tekemistä toistensa kanssa. Ihmisen kasvu -seminaarissa Pekka puhui osuvasti. Hän sanoi Jennyä kirjallisuuden laitoksen rakastetuimmaksi opettajaksi.
En ole kuullut kenenkään moittivan Jenny Liljaa ihmisenä, opettajana enkä tutkijana. Olen kiitollinen että sain tuntea hänet. Jenny oli uskollinen ja luotettava opettaja, esimies ja ystävä. Hän oli hyvä ihminen. Minulle oli selvää, että en voisi koskaan olla epälojaali häntä kohtaan.
Taisteleva humanisti
Jenny Lilja oli luomassa kotimaisen kirjallisuuden linjaa, ja hän puolusti sitä kuin silmäteräänsä. Siinä olikin puolustamista, sillä kaikilla ei yliopistossa ollut samoja arvoja kuin Jennyllä. Yliopiston ulkopuolella ei tosin aina uskottu, että joku Jyväskylän yliopistossa väheksyi Suomen kirjallisuuden opetusta ja tutkimusta.
Jenny Liljan yliopistotyö oli vaikeaa, olihan hän nainen, humanisti ja henkisesti päätään pitempi muita. Jenny maksoi pahan hyvällä. Hän yritti estää Kansan uutisia julkaisemasta kohujuttua, kun vastaväittäjä, Jennyn esimies, esiintyi Jennyn väitöstilaisuudessa päihtyneenä.
Jenny mainitsi usein, että hän on tehnyt työnsä ja suorittanut valintansa sisäisestä pakosta. Hän oli kutsumusopettaja, joka ei ajanut omaa etuaan. Kutsumus määräsi senkin, miten ja mihin hän käytti aikansa. Tarkkanäköisyys auttoi Jennyä taistelussa humanismin puolesta. Hänen sanansa eri ihmisistä osuivat oikeaan, ja hän osasi antaa kullekin sopivan tehtävän.
Muistokirjoitukseni Jenny Liljasta ilmestyi Keskisuomalaisessa 27.3.1998. Muokkaisin sitä vielä, jos kirjoittaisin sen nyt, mutta ajatus olisi sama.
Apulaisprofessori Jenny Lilja – säteilevä runouden ja draaman opettaja
Kotimaisen kirjallisuuden apulaisprofessori Jenny Lilja (s. 1925) siirtyi tuonilmaisiin kirkkaana maaliskuun päivänä. Hän oli rakastettu opettaja, säteilevä persoonallisuus ja hyvä ihminen. Jokainen hänen luennoillaan ja seminaareissaan ollut sekä hänen työtoverinsa jäi kiitollisena ikävöimään häntä hänen siirtyessään eläkkeelle Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden laitokselta kymmenen vuotta sitten.
Jenny Lilja oli saavuttanut valoisan ja avaran elämänymmärryksensä monien elämänkohtaloitten koulussa. Sisäinen tuli kannusti häntä vuosikymmenestä toiseen eteenpäin opintiellä. Hänen opinahjojaan olivat mm. Sortavalan seminaari ja Jyväskylän yliopisto. Tämä innostava ja selkeä luennoija, jonka tunneilta sai aina paitsi tietoja, myös henkisen rakentumisen aineksia, oli valmistunut opettajaksi useita kertoja. Hän oli kansalaiskoulun opettaja, logonomi, äidinkielen opettaja, työväenopiston johtaja sekä kansanopiston ja kansankorkeakoulun opettaja. Jyväskylän lisäksi hän oli opettajana mm. Hämeenlinnassa ja Lahdessa.
Runous ja draama olivat Jenny Liljalle rakkaita nuoruusvuosista lähtien. Niistä hän kirjoitti useimmat julkaisunsakin. Hänen väitöskirjansa (1972) saattoi Uuno Kailaan lyriikan uuteen valoon, ja hänen myöhempiä tutkimus- ja luentoaiheitaan olivat mm. Lauri Haarlan näytelmät, Eeva-Liisa Mannerin tuotanto, Maria Jotuni ja idealistinen monismi. Hänen tutkimuksistaan näkyy poikkeuksellinen taiteen analyysikyky. Kaikki taiteenlajit olivat hänelle läheisiä. Hän oli käynyt kaikissa Euroopan suurissa taidemuseoissa. Alvar Aallon arkkitehtuuria hän arvosti aivan erityisesti ja sanoi etuoikeudeksi voida työskennellä Aallon suunnittelemissa rakennuksissa.
Jenny Lilja oli hyvin sosiaalinen ihminen. Yhteiskunnallinen toiminta oli hänelle tärkeää: Lahdessa hänet valittiin kaupunginvaltuustoon suurella äänimäärällä. Jyväskylässä hän oli perustamassa useita yhdistyksiä, jotka edistivät mm. taideharrastusta ja uudistivat pedagogiikkaa.
Vaikka aktiivisuus, monipuolisuus ja aikaansaavuus ovat arvokkaita avuja, ne eivät vielä tehneet hänestä sitä Jenny Liljaa, joka elää sydämessämme. Sellaiseksi hänet tekivät eräät muut hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa. Hän oli näet opettajana, esimiehenä ja ystävänä ehdottoman luotettava, oikeudentuntoinen ja tasapuolinen. Hänellä oli aina aikaa toiselle, ja lisäksi hänen puheilleen pyrkivä sai osakseen sellaista kunnioitusta ja huomiota, jota osoitetaan yleensä vain erityisen tärkeälle ja mieluisalle tulijalle. Oma tai toisen oppiarvo, sukupuoli tai poliittinen vakaumus eivät vaikuttaneet siihen, miten hän kohteli muita.
Maria Jotuni kirjoittaa aforismissaan: "Minä en menetä kuoleman kautta ystävääni. Hän asuu minussa ja tukee minua aina. Ja hänen elävän henkensä tunnen minä kaikkialla."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti